Aloite tyhjä -painikkeen poistaminen

ALOITE TYHJÄ-PAINIKKEEN POISTAMISESTA: Joulukuussa 2016 jätetty aloite tyhjä-painikkeen poistamisesta valtuuston äänestyksistä ja perustelen asiaa mm. sillä, että valtuutettujen tulee perehtyä asioiden sisältöön ja että asioita äänestetään kumoon tyhjä-painikkeen turvin. Asiaa käsitellään valtuustossa aikaisintaan keväällä 2017. ALOITE Politiikon tehtävä on kantaa Continue reading Aloite tyhjä -painikkeen poistaminen

Aloite vammaisen avustajan maksuttomasta tai alennetusta lipusta Helsingin kaupunginteatteriin

ALOITE ALENNETTU TAI MAKSUTON LIPPU HENKILÖKOHTAISELLE AVUSTAJALLE KAUPUNGINTEATTERIIN Jätin keväällä 2015 aloitteen, että Helsinki selvittäisi mahdollisuuden maksuttomaan tai alennettuun lippuun henkilökohtaiselle avustajalle Helsingin kaupunginteatteriin. Teatterisäätiön hallitus päätti avustajan alennetusta lipusta 26.3.2015   Teatterisäätiön hallitus päätti avustajan alennetusta lipusta 26.3.2015

Aloite Kaupunginhallituksen, Lautakuntien- ja johtokuntien kokoukset julkisiksi

ALOITE KAUPUNGINHALLITUKSEN, LAUTAKUNTIEN- JA JOHTOKUNTIEN KOKOUKSET JULKISIKSI Joulukuussa 2014 jätetty aloite kaupunginhallituksen, johtokuntien ja lautakuntien kokousten avaamisesta julkisiksi. Tämä aloite olisi ollut nimenomaan tärkeä politiikan läpinäkyvyyden kannalta, se ei saanut valtuuston enemmistöä puolelleen. ALOITE KAUPUNGINHALLITUKSEN, LAUTAKUNTIEN- JA JOHTOKUNTIEN KOKOUKSET JULKISIKSI Continue reading Aloite Kaupunginhallituksen, Lautakuntien- ja johtokuntien kokoukset julkisiksi

Aloite Meluluvan jatkamisesta musiikki- ja kulttuuritapahtumissa

ALOITE MELULUVAN JATKAMISESTA MUSIIKKI- JA KULTTUURITAPAHTUMISSA Marraskuussa 2015 kaupunginhallitus päätti äänin 14-1, konserttien soittoaikojen ja ulkoilmakonserttien pidentämisestä. Jätin aloitteen asiasta edellisenä keväänä. ALOITE MELULUVAN JATKAMISESTA MUSIIKKI- JA KULTTUURITAPAHTUMISSA Stadissa järjestetään kesällä useita musiikki- ja kulttuuritapahtumia, jotka tuovat vieraita Suomesta ja Continue reading Aloite Meluluvan jatkamisesta musiikki- ja kulttuuritapahtumissa

Aloite Talin golfkentän muuttaminen asumiskäyttöön

ALOITE TALIN GOLFKENTÄN MUUTTAMISESTA ASUINKÄYTTÖÖN Keväällä 2014 paljon media-huomioita sai aloite Talin golfkentän rakentamisesta asunnoiksi. Aloitteessa painotettiin mm. pulaa kohtuuhintaisesta asumisesta, alueen luontoarvoja ja ehdotettiin raitiovaunuyhteyden jatkamista Munkkiniemestä Munkkivuoren läpi Taliin. Aloitteen allekirjoitti yli puolet valtuutetuista. Kaupunkisuunnittelulautakunnassa aloite hävisi puheenjohtajan Continue reading Aloite Talin golfkentän muuttaminen asumiskäyttöön

Aloite maauimalan saamiseksi koillis-Helsinkiin

ALOITE MAAUIMALAN SAAMISEKSI KOILLIS-HELSINKIIN Koillis-Helsingissä budjaa yli 88 000 ihmistä, siitä huolimatta alueelle ei ole, eikä olla kaavoittamassa omaa maauimalaa. Lähimmät vaihtoehdot ovat Kumpula ja Uimastadion. Stadi on kaavaillut seuraavaa uimalaa Pirkkolaan.  Kumpis, stadikka ja Pirkkola palvelevat koillisen asukkaita huonosti Continue reading Aloite maauimalan saamiseksi koillis-Helsinkiin

Aloite maksuttomista puistokäymälöistä

ALOITE MAKSUTTOMAT PUISTOKÄYMÄLÄT Syksyllä 2013, jätetty aloite johti kaikkien Helsingin julkisen käymälöiden maksuttomuuteen, myös naisille, liikuntarajoitteisille ja vaippaikäisille. Asia laitettiin käytäntöön keväällä 2015. Myös aikaisemmin jätetty aloite käymälästä Alppipuistoon on tarkoitus toteuttaa lähivuosina. ALOITE Stadissa on 36kpl Shippax Ltd:n citykäymälää. Continue reading Aloite maksuttomista puistokäymälöistä